sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lastenhuoneen sisustusta pidemmän kaavan mukaan

Jos olen joskus puhunut näiden sisustushommien raskaudesta hieman vähättelevään sävyyn viitaten tyynyjen pöyhimiseen, niin perun kyllä puheeni. Sen verran ankarasta lajista on kyse. Olen nimittäin uurastanut lastenhuoneen sisustuksen parissa nyt pienen ikuisuuden ja huomannut, että siihen on syynsä, ettei meillä ole sesongin mukaan vaihtuvia kevät- ja syysverhoja.

Ensimmäinen etappi oli huoneen tyhjennys. Siitä olenkin jo kertonut täällä, kuinka reippaasti hävitin roinaa. Siihen loppui se helppo osuus.

Sen jälkeen piti hommata vaatekaappi. Se vaati tietenkin reissun Ikeaan, koska en kelpuuttanut yhtään vaatekaappia Suomen alueelta. Reissu Ikeaan kuulostaa aina helpolta nakilta. Siis kuulostaa, mutta ei ole. Kaappiosastolle asti kaikki meni sujuvasti. Sitten selvisi, että paikalla on yksi myyjä, ja ainoaa etukäteen kelpuuttamaani kaappia ei näy missään, myyjä palvelee jonotusnumeroa 1, ja kädessäni on numero 5. Ruotsalaiset osaavat tehdä kaappiostoksensa niin verkkaisesti, että jokainen tämän kylän eläkeläinenkin on siihen verrattuna pendolino. Tuleva lastenhuoneen omistaja hermostuu kärryissä istumiseen ja huutaa. Matkaseuralainen haukkuu koko Ikean. Hermostun. "Ei osteta koko *\¥¥\'jjf* kaappia! Nyt lähdetään kotiin." Sitten hermostuksissani lompsin läpi pyyheosaston ja tadaa: Kaipaamani kaappi odottaakin lastenosastolla. Kannatti saada pikkuraivarit.

Pohjoismaiden ainut kelpuutettu vaatekaappi.
Ikean reissu kun saadaan tehtyä suht vähillä vaurioilla, kaappia kasataan yöhön saakka. Se kuitenkin on ihana, vaikka kokoamisesta vastaava motkottaa, "ettei näitä kyllä kannata ostaa". Sitten päästään verhoihin. Tilaan ne nettikaupasta ja haen postista. Ne täytyy lyhentää. Käsityöihmiselle se ei ole homma, eikä mikään, mutta minä olenkin se, jonka viereen ala-asteella käsityötunnilla istutettiin kouluavustaja vahtimaan, koska "eihän se nyt voi olla mahdollista, ettet saa yhtään ommeltua suoraan sillä ompelukoneella". Sittemmin sekä minä, ja toivottavasti myös kouluavustaja, olemme päässeet tähdellisempiin hommiin ja vetäneet suorat mutkalle. 

Olen kuitenkin "kaikki tänne heti"-ihminen, joten sen sijaan, että olisin jaksanut odottaa verhoille ammattimaisempaa lyhentäjää, hoitelin ne tänään. Tai oikeastaan vasta toisen verhoista, mutta en minäkään mikään muurahainen ole. Ensin kokeilin pakkauksessa tulleella lyhentämiseen räätälöidyllä liimanauhalla. Toisen niistä tosin nakkasin roskiin, kun eipä tullut mieleen, että sillä sutturalla olisi jotakin virkaa. No, ei niillä kyllä ollutkaan. Tarvittiin lankaa ja neula. Lopputulos oli aivan hyvä. 1 lankasuttu tuli, mutta valkoiselle kohdalle, joten se on helppo naamioida. Kertaakaan en kursinut verhoa omiin housuihini kiinni, mutta näin kovasti en ole keskittynytkään sitten maamieskoulun kyntönäytön (,josta sain arvosanaksi 1. Se oli minimi, jos oli paikalla.). 
Verhot on Vallilan Nuppu-sarjaa ja upeasti harsittu sopivaan mittaan.

Nyt vuorossa on matto. Tilasin ihanan värikkään räsymaton onlinestä (Trendcarpetista tarkemmin sanottuna), koska luojan kiitos meillä ei nökötä jossain nurkassa kangaspuita, joilla "käden käänteessä kutaista se matto itse". Ja ei tässä nyt oikein kansanopiston mattopiiriinkään kerkiä, niin mennään nyt siitä, mistä aita on matalin. Ensi viikolla toivottavasti matto saapuu.


Tätä odotetaan nyt saapuvaksi postista, eikä itse tekemällä, mikä olisi tietenkin ollut niin paljon halvempaa, helpompaa ja ekologisempaa.
Matkaa tyynyjen pöyhimiseen on edelleen. Sitä ennen täytyy uurastaa vielä monenmoisen askareen parissa. Nostan hattua jokaiselle, jolla on jonkinmoinen sisustus edes yhdessä huoneessa. Se ei ole pudonnut taivaasta paikoilleen.

4 kommenttia:

  1. Onneks meidän kotona on kiinteitä komeroita niin paljon, että vaatekaappiostoksista olen luistanut. Reissu Ikeaan on mulle täysin nounou. Olen käynyt yhdesti, vanhalla vuosituhannella Espoossa. Se riitti. Sohvaa ja ruokapöytäkalustoa lukuunottamatta olen ostanut kaikki huonekalut kirppareilta.
    Muissa tavaroissa suosin nettikauppoja. Se on ajansäästön maksimointia, mutta ei, ei meilläkään ole kausittaista verhonvaihtelua, paitsi keittiössä. Olohuoneessa on olleet samat Marimekon pellavat vuodesta 2003, vaikka asuntokin on välillä vaihtunut. Ei niihin kyllästy.

    Sisustus on tekijänsä näköinen, teki sen tai jätti tekemättä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Ikean reissu naamioituu aina salakavalasti semmoiseksi "melkein ulkomailla"-hurvittelureissuksi tyyliin käydään syömässä jossain ja karkkikaupassa, mutta se rankkuus yllättää. Ja todellinen rankkuus alkaa, kun niitä nippeleitä ja nappeleita kasataan. Parhaat, kunnon huonekaluthan sais varmaan jostain vanhojen tavaroiden liikkeistä, mutta oon niin pihalla niistä, etten tiedä edes mistä lähteä hakemaan.

      Nettishoppailu on kans tullut tähän torppaan jäädäkseen. Mutta sen verran tää shoppailu on rasittavaa homma, että en kyllä huvikseni turhan takia tätä harrastais sen enempää netistä, kuin myymälästäkään.

      Poista
  2. Menin lupaamaan 3,5 -vuotiaalle muuton isompaan huoneeseen. Lupauksen jälkeen olen käynyt kaksi kertaa Ikeassa ostamassa säilytyslaatikoita, vaatehuone on jo melkein tyhjä ja siirretty niissä ostetuissa laatikoissa alakertaan säilytykseen. Tulossa on vielä ainakin kahden kaapin tavaroiden vaihtaminen huoneesta toiseen, yhden tai kahden seinän maalaus sekä huonekalujen siirto huoneesta toiseen. Mattoa ei taideta laittaa, verhot vaihtaa huoneesta toiseen. Ja se tuleva huoneen omistaja kärttää koko ajan vieressä, että milloin pääsee uuteen huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, tuossa on jo hommaa! Ja ei auta kovin verkkaisesti suorittaa, kun tuleva käyttäjä on vahtimassa projektin etenemistä.

      Poista

Anna paukkua