Positiivisuusviikko: Sunnuntai

Sunnuntai, lepopäiväksi naamioitu henkisen taistelun tanner. Sunnuntaisin tunnolliset varautuvat jo alkavaan ensi viikon taisteluun tekemällä ruokia valmiiksi, pakkaamalla työ- ja hoitokassia, pyykkäämällä kaiken mahdollisen, kun iltaisin ei ehdi jne. Ei-niin-tunnolliset ovat eläneet viikonloppua, kuin viimeistä päivää ja pizzan ja jaffan kanssa nyt miettivät, että onko edes mahdollista toipua huomiseen mennessä. Sunnuntai on armoton päivä. Se on viimeinen ehtoollinen ennen sähkötuolia.

Edellisten päivien positiiviset:
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai

Perjantai
Lauantai

Sunnuntai: 
-  Tästä mää olen haaveillut jo yli vuoden: Pääsen aamulla testaamaan, että kuinka pitkään unta riittää ilman, että kukaan tai mikään herättää. Sitä riitti 8:27 saakka ja olen erittäin tyytyväinen. Aloin heti kirjoittaa blogia. (ts. tarkistamaan, että minkä räpellyksen mää eilen tänne kirjoitin sillä tuhannen "mobiililaitteella". Voin kertoa, että tämä taivaanikuinen pömpelitietokone toimii tässäkin asiassa aliarvostuksestaan huolimatta niiiin paljon paremmin.) 

- Sain muutaman epätoivoisen ikuisuusprojektin hoideltua, kuten pyykkivuoren lajittelu kaappeihin lipaston päältä, portaiden alaosaan kertyneen tavararöykkiön kantaminen yläkertaan ja toimimattomien mustekynien siirtäminen työhuoneen laatikosta roskikseen (meni ehkä kaks minuuttia.. Oisko kannattanu tehdä jo vaikka vuosi sitten). 

- Tämä positiivisuusviikko loppuu. Sain kylläkin palautetta, että tämä on ollut ihana viikko, koska blogiin on tullut joka päivä jotakin pientä ("pientä"?!). Mulle tämä on luonut näkymättömän selkärangan eli päivitys on tehtävä, vaikka henki ois uhattuna. Kuka sanoi, että bloggaus perustuu vapaaehtoisuuteen? 

Ihanaa suomenhevosen päivää, jota tänään vietetään! Suokeissa on tyyliä. Kuvassa oman putteni Roopen kanssa. On muuten niitä harvoja miehiä, joilta oon saanu kukkia, kuten kuvasta näkyy <3