tiistai 28. huhtikuuta 2015

Transporter & Minä

Esittelen blogissa nyt rakkaan ystäväni Transporterin. Minä ja Hän, me olemme enemmän, kuin ystäviä. Takana on yli 11 vuotta syvää luottamusta, toisen ymmärrystä ja konkreettista yhteistyötä.

Kun Transporter muutti meille, olin juuri saanut ajokortin. Muistan, kun autoa hakiessa vanha isäntä rääkyi kyydissä (ainutlaatuinen hetki), koska allekirjoittanut poisti vilkun päältä vivusta nostamisen sijaan heilauttamalla koko rattia, ja ajelin ronskisti katoksen kulmista piittaamatta. Silloinkaan ei käynyt kuinkaan, ei autolle, eikä vanhalle isännälle.

Hän roudaa.
On pitkälti Tranporterin ansioita, että olen säilynyt elävänä näihin päiviin saakka. Kun 18 kesäisenä menohaluja on enemmän kuin ajotaitoja, tarvitaan joku varmistamaan selviytyminen. Tässä tapauksessa sitä virkaa hoiti Transporter. Kun kuljettaja ei hahmota yhteyttä peilijään ja jarrutusmatkan välillä, on jonkun muun tehtävä huolehtia, ettei lopulta olla ladon seinässä. Aina jostakin Transporter on löytänyt sen verran pitoa, että tilanteesta on selvitty ehjin nahoin ja kuljettaja on voinut tuntea itseään keskimääräistä paremmaksi. Joku voisi sanoa tätä varjelukseksi, mutta minä sanon tätä viisaaksi autoksi.

Transporterin kanssa olemme kokeneet monet myrskyt niin kirjaimellisesti, kuin henkisellä tasolla. Transporterissa on itketty poikaystävämurheet (ei ois kannattanu niidenkään vuoksi vollottaa), matkustettu hevonen mukana pitkin maakuntaa ja jopa asuttukin, kun telttamajoitus ei minua ja ystävääni Hennaa houkuttanut. Asuntoautonakin Transporter toimi siis mukavasti.
Hän huolehtii myös eläimistä.

Pääasiallisesti yhteinen taipaleemme on kuitenkin keskittynyt jauhojen raahaamiseen. Yhteisiä hetkiä ja kilometrejä on siis kertynyt, kun olemme kiertäneet jauhoreissumme ja edustaneet markkinoilla. Nyt jauhatustoiminnan  lopettaminen siirsi Transporterinkin vähän työttömäksi. Olemme joutuneet raskaaseen tilanteeseen, kun yhteinen taipaleemme ei välttämättä voi jatkua. Tuntuu kauhealta ajatella, että ystävä jatkaisi matkaansa jonkun toisen kanssa, toisissa tehtävissä. Autollekin voi jäädä kiitollisuudenvelkaan.



Hän edustaa.




4 kommenttia:

  1. Nonni! Sukuvika tämä autoihin kiintyminen. Aygot, Eugene, Transporter.
    -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäaikaisia kumppaneita nämä kaikki. Jaetut kokemukset yhdistävät. Ja muka vain peltiä. Pöh, sanon minä.

      Poista
  2. Onpas hauska teksti teidän yhteiselosta pakun kanssa. Mäkin olen huomannut, että nykyään pakettiauto voisi olla todella käytännöllinen elämäntilanteessani ja päädynkin useinn vuokraamaan pakettiauton. Ikävää jos teidän yhteiselo päättyisi näin pitkän taipaleen jälkeen!

    VastaaPoista
  3. Volkkarin Transporter on kyllä ehkä hyödyllisin auto, mitä tiedän. Minulla on Transporter ollut myös noin kymmenen vuotta käytössä. Veljelläni vielä kauemmin mutta nyt hän luultavasti joutuu jo hyvästit omalle Transporterille sanomaan. Hänellä Lappeenrannassa auto hyytyi täysin metsätielle ja ei siinä auttanut kuin hinaus tilata. Korjaamon lasku oli valitettavan suuri ja auton vaihto on tässä vaiheessa järkevä ratkaisu. Autolle voi tosiaan jäädä kiitollisuudenvelkaan. Etenkin jos auto palvelee jopa kymmenen vuotta ilman suurempia ongelmia.

    VastaaPoista

Anna paukkua